Vekaroiden oma kummiurheilija on Lipottarissa pesäpalloa pelaava Susanna Korkala. Susanna ja hänen veljensä olivat aikoinaan Vekaroiden ensimmäiset hoitolapset, joten Susannan valinta Vekaroiden kummiurheilijaksi oli luontevaa. Pian liikuntaneuvojaksi ja ylioppilaaksi valmistuva Susanna kertookin seuraavaksi omakohtaisista kokemuksistaan kuinka jo lapsena aloitettu liikunta kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
Vuoden 2001 elokuussa asteli 4-vuotias Susanna ensimmäistä kertaa silloiseen Niittyvillan päiväkotiin, joka muuttui myöhemmin Vekara-päiväkodiksi. Tarhatätien koostamaa päiväkotikansiota selaillessa mieleen muistuu jos jonkinnäköisiä tapahtumia ja tempauksia, jotka tekivät Niittyvillassa vietetyistä vuosista erityiset. Muistojen lisäksi myös liikunta on pysynyt osana jokapäiväistä elämää.
Pian 20 vuotta täyttävänä nuorena naisena olen ehtinyt tehdä monia valintoja elämässäni. Suurimpiin niistä kuuluu varmasti 16-vuotiaan Susannan päätös muuttaa yksin Rovaniemelle opiskelemaan liikunta-alaa. Nyt kolmen ja puolen vuoden jälkeen voin todeta, että helpointa tietä ei todennäköisesti tullut valittua. Kolmoistutkinnon (Rovaniemellä) ja urheiluharrastuksen (Oulussa) yhteensovittaminen on vaatinut uhrauksia molemmista päistä. Kuitenkin se, että ensi keväänä pelaan ensimmäisen kauteni Naisten superpesiksessä ja juhlin valmistumistani liikuntaneuvojaksi ylioppilaslakki päässä, palkitsee useamman vuoden uurastuksen.
Vaikkei lapsena ymmärtänyt olevansa liikuntapainotteisessa ympäristössä, tuli se esille monin tavoin. Useita eri liikuntamuotoja kokeiltiin ja harjoiteltiinkin yhdessä. Talvella käytiin hiihtämässä ja luistelemassa, laskettiin mäkeä ja vierailtiin lumen peittämässä Mörrimetsässä. Eskarissa pääsimme myös uimakouluun! Erilaiset pienet retket ja tempaukset tekivät arjesta jännittävää, unohtamatta päiväkodin pihan tarjoamia virikkeitä.
Nyt hiukan vanhempana on hieno huomata, kuinka moni liikuntamuoto on jäänyt omalle harrastelistalle. Kuudentoista pesäpallovuoden lisäksi uin kilpaa lähes kymmenen vuotta ja nykyäänkin polskuttelen omaksi ilokseni. Myös jalkapallo ja salibandy tuli tutuksi lapsena ja pelaaminen on edelleen yhtä mukavaa. Yhteenvetona voisi todeta, että liikkuminen on kuulunut elämääni aina ja tulee varmasti kuulumaankin. Äidin kanssa olemme samaa mieltä siitä, että liikkuva päiväkoti on auttanut liittämään liikunnan osaksi jokapäiväistä elämää jo varhaislapsuudesta alkaen.
Hiihto ja luistelu ovat kuuluneet lapsesta saakka talven liikuntamuotoihin ja tähän on vaikuttanut varmasti alkujaan lajien positiivinen esilletuonti päiväkodissa. Harmittavan usein ylemmille luokka-asteille siirryttäessä oppilaat kokevat esimerkiksi hiihdon epämiellyttäväksi. Oma ammattitaustani on auttanut huomaamaan, että usein syynä on taitojen puute ja sen seurauksena luonnollinen epäonnistumisen pelko. Mielestäni tällaisia epämiellyttäviä tilanteita olisi vähemmän, jos liikunta ja sen eri muodot olisivat luonnollisesti mukana lapsen kehityksessä mahdollisimman varhaisesta vaiheesta asti. Jo kokemukset esimerkiksi juuri hiihdosta helpottavat tulevaisuutta huomattavasti.
Suoritin yhden koulutukseeni kuuluvista työharjoittelujaksoista liikuntapainotteisessa päiväkodissa. Oli ihana huomata, kuinka huomaamattomasti liikuntaa yhdistettiin arkisiin, opeteltaviin asioihin. Jo aamupiiristä lähtien lapset ovat passiivisen kuuntelijan roolin sijasta aktiivisesti mukana toiminnassa. Kiipeileminen, hyppiminen ja juokseminen on sallittua tiettyjä sääntöjä noudattaen. Esteratoja ja liukumäkiä rakennetaan tuoleista ja penkeistä. Ulkoillessa kannustetaan kokeilemaan tasapainoilua laudalla tai harjoitellaan hyppynarulla hyppimistä. Kaikki tämä kuuluu arkeen, mikä tarkoittaa sitä, ettei liikkumiseen vaadita erillistä ohjattua jumppatuokiota. Totta kai näitäkin järjestetään, mutta tärkeämpää on rohkaista ja opastaa lapsia toimimaan itsenäisesti ja herättää kiinnostus uuden opetteluun.
Lasten aito innostus ja kokeilunhalu ilahduttivat vieraillessani Kempeleen ViksuVekarassa muutama viikko sitten. En ehtinyt edes kentälle jalkapallon kanssa, kun pelaajat olivat jo valmiina aloittamaan intoa puhkuen. Joukkueista ja jalkapallon ideastakaan ei välttämättä ollut tietoa, mutta kenttä täyttyi silti juoksentelevista lapsista. Liikuntaa painottavissa päiväkodeissa hienointa on se, että tilat ja välineistö mahdollistavat liikkumisen. Lapset oppivat oma-aloitteisiksi ja liikuntasuositukset täyttyvät ilman suurempia ponnisteluja. Monesti myös kipinä vapaa-ajan harrastuksiin syttyy juuri päiväkodissa, niin kuin minun tapauksessani kävi.
Mukavia hetkiä liikunnan parissa toivottaa,
Vekaroiden kummiurheilija Susanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti