Mitä kuuluu Oulun Metsokankaan TähtiVekaralaisten syksyiseen aamupäivään? Se selviää heidän omasta kertomuksestaan!
TähtiVekaran Kettujen päivä on alussa. Kaksitoista pikkuista peppua hakee paikkaansa pyöreän maton laitamilta. Huolekas käsi oikoo maton reunaa, jotta kaveri voisi istua juuri siihen, lähelle. Aikuiselle pitää varata paikka myös: ”Tuutko mun viereen!” Maton toisella laidalla muutamat tossuvarpaat kaivautuvat maton alle, kuuluu naurua ja ilakointia, poikapari pyllähtää lempeässä painiotteessa keskelle hajanaista piiriä. Kohta 3-vuotiaan vakavuudella poikapari saa topakan komennon: ”Pittää istua TÄHÄN, muuten mää en nää!” Aikuinen istahtaa piiriin myös, sylissään vielä unilämmin puolitoistavuotias sekä halaamisesta tahmea unipupu, ja painikavereista toinen kömpii hänen kainaloonsa. Aamuvuoron aikuinen asettuu soitinkoreineen hänelle osoitetulle paikalle, hiissaa muutaman vaippapyllyn lähemmäs maton reunaa ja aloittaa tutun taputuksen, laulaa: ”Kukahan se täällä tänään on, kuka täällä tänään on…” Tohina asettuu hetkessä, rytmikone lähtee käyntiin, kaksivuotiaan kädet läpsyvät samaan tahtiin, kullekin Kettuselle lauletaan vuorollaan. Aamulaulun aikana iltavuoroon saapunut aikuinen liittyy mukaan porukkaan, kahvikuppi unohtuu pöydälle. Ja hänellekin pitää laulaa: ”Kirsihän se täällä on!”
Seinän takana Kurrejen päivä on kierähtänyt käyntiin. Päivän kulku ja kunkin pienryhmän toiminta on yhdessä katsottu päivätaulusta ja sitten jakaannuttu omiin hommiin. Käpyjen pienryhmä on lähdössä liikuntatuokiolle saliin. Vikkelimmät ovat jo valmiina, vaan pitää odottaa myös muita. Jumppajunassa tehdään odotustekemisenä X-hyppyjä ja harjoitellaan kehon keskiviivan ylitystä loruttelun tahtiin: ”Rohkea ritari ratsastaa ristiin rastiin maailmaa… Löytääkö vasen käsi oikean olkapään, ja sitten toisin päin rinnan yli ristiin! Kyynärpää ja polvi, onnistuuko… Hienosti!”
Kun jumppajuna iloinen kipittää saliin, Kurrelaan laskeutuu ihmeellinen hiljaisuus. Lasioven takaa näkyy Pähkinöiden pienryhmä maalauspuuhiin syventyneenä. Taustalla soi musiikki, ja ulkona ikkunan takana leijuva sumu luo sopivaa tunnelmaa. Tammenterhot ovat jääneet aamutuokion jatkeeksi lepohuoneen lattialla kuuntelemaan aikuisen lukemaa satua. Pienryhmässä on aikaa katsoa tarkkaan jokainen kuva ja jutustella. Sadun jälkeen syntyy yhteinen pohdinta syksyn merkeistä ja joukon hitain ja hiljaisin kertoo, miten joskus aamulla isin auton ikkuna oli huurteessa; nopea ja neuvokas nelivuotias keksii, että nythän voisi mennä metsään ”Silleen ihan oikeesti!” Vilauksessa on seitsemän lasta saappaissa ja valmiina lähtöön. Oven raosta aikuinen kuiskaa maalauspöydän ääreen kollegalle tiedon ex tempore –retkestä.
Portailla ihmetellään aamu-usvaa. Mietitään, voiko siihen eksyä. Portille päästäkseen retkeläisten pitää varoa Mesitassuja: puolikas eskariryhmä, Naavalinnan väki, nautiskelee yksinoikeudella tyhjästä piha-alueesta ennen pienimpien tähteläisten ulostuloa. Polkupyöriä ja mäkiautoja riittää halukkaille. Nyt saa kurvata lujaa pyörällä portaiden edestä tai juosta pelikentällä. ”Erikoisluvalla, kun ei ole pieniä ottamassa mallia, Mikko lupas”. Keinusta saa aikuisen valvonnassa hypätä ja kiipeilytelineessä voi tehdä ne hurjemmat temput. Tyhjälle pihalle mahtuu ääntä ja liikettä eskarilaisten malliin.
Samaan aikaan eskariryhmän toinen puolikas nauttii kiireettömästä työrauhasta sisätiloissa.. Jokaisella on riittävästi tilaa, eskarilaisen aarteet, kirja ja kynäpenaali, mahtuvat mukavasti levittäytymään. Välillä istahdetaan aikuisen johdolla porinapiiriin, kuunnellaan Pikkumetsän tarinaa tai pohditaan porukalla matematiikan pulmapähkinöitä, sitten taas jatketaan pöytähommia. Aikuisella on aikaa syventyä auttamaan verkkaisemmin etenevää puurtajaa ja tarjota lisäpähkinää nopealle. Opetellaan antamaan kaverille työrauha ja opitaan tekemään oma tehtävä huolella loppuun. Ei haittaa, että pikkuisen pitää pinnistääkin vähän uutta oppiakseen.
Vielä ehtii leikkiäkin, saa mennä vaikka viereisen Sulkaturkkien ryhmän puolelle. Siellä on Omppu-ryhmällä vapaan leikin aamupäivä: eteisen lattiaa täyttää rakenteluleikki ja pöydän ääressä muovaillaan, piirretään ja askarrellaan, yksi aikuinen istuu sohvan nurkassa kainalossaan sadunkuuntelija.
Kaksi muuta Sulkaturkkien pienryhmää on kömpinyt oman aikuisensa kanssa kumpikin omaan kömmänäänsä. Kun ovelle saapuu muutama mattimyöhäinen Sulkaturkki-lapsi, sohvalla sadun lukemisen lopettanut aikuinen rientää sillaksi saapujan ja seurueen välille: ”Huomenta! Sinähän olet Karkki-ryhmäläinen, hyvin vielä ehdit pienryhmäsi mukaan, ovat täällä pikkuhuoneessa. Suvi, täältä tulee vielä yksi Karkki!” Toinen tulija saatellaan leikkiporukkaan: ”Mitäs minun Omppu-poika? Haluaisitko mennä tänne rakentelemaan? Hei, mahtuukos mukaan..?” Ja molemmat tulijat löytävät oman pienryhmänsä ja paikkansa.
Kurre-Käpyjen jumppajuna tsukuttaa punaposkisena takaisin Kurrelaan. Kettujen Mustikka-ryhmän ohitse ”Sshhh! hiippaillaan, ei häiritä, täällä luetaan satua!” Kettulan eteisessä pitää hidastaa vauhtia, etteivät pukemassa olevien Kettu-Puolukka-ryhmäläisten vaatteet jää jalkoihin. Puolukat lähtevät retkelle.
Aamullinen sumu on jo hävinnyt. Mesitassu-eskarit istuvat portailla valmiina siirtymään sisälle, opettaja jo orientoi omaa porukkaansa tulevaan. Kollegan kanssa tehdään läpsystä vaihto: toiset valmiina kirmaamaan pihalle, toiset sisälle jatkamaan eilen aloitettua askartelua. Portilla Kettujen ja Kurrejen pienryhmät, lähtijät ja palaajat, kohtaavat. Neuvokas nelivuotias selostaa, miten ”metsässäkin oli ensin houretta, mutta ei me eksytty, ja siellä oli oikee ORAVA!” Hiljaisenkin ilme on iloinen ja poskessa on vähän puolukkaa, sitä on metsässä maisteltu. Pikkuisten Kettujen katse on odottava: ”Ovala!"
Myös portailla ja portilla toisensa tapaavien aikuisten posket hehkuvat ja katseesta välittyy aito työnilo. Pienryhmätoiminta, intensiivinen läsnäolo hetkessä on ollut palkitsevaa, lasten ihmettely ja into tarttuvaa. Tässähän voi tuntea tekevänsä ihan tähdellistä työtä, ilolla. Vilkutellaan: ”Hauskaa päivää, kuomaseni!”
