Mitä Vekara-pihalla näkyy?

Ulkoilu on varmasti yksi päiväkotipäivän kohokohdista. Lapset leikkivät omia ja yhteisiä leikkejä muiden päiväkotilaisten sekä kasvattajien kanssa. On keinua, kiipeilytelinettä ja pihapelejä. Mutta mikä onkaan kasvattajan rooli päivittäisissä ulkoiluissa? Vekaran blogissa puheenvuoron saa seuraavaksi Vantaan LoistoVekarassa päiväkodin johtajana toimiva Riikka Manninen, joka kertoo tarkemmin Vekaroiden pedagogiikasta ulkoilun suhteen sekä siitä, mitä LoistoVekaran pihalla voikaan oikein nähdä. 

Päiväkodit sijoittuvat lähelle perheitä, asuinalueiden keskeisille alueille, ja ovat näin ollen usein ohikulkijoiden tarkkailun kohteena. Itse lenkkeilen paljon koirieni kanssa ja koirien pysähtyessä tarkistamaan ”posteja” pensaan juurelta huomaan jääväni seuraamaan päiväkodin leikkejä ja touhuja, mikäli sellainen lenkkipolun varrella sattuu sijaitsemaan.

Valitettavasti vielä tänäkään päivänä ei ole tuulesta temmattua puhua ”lipputankoringeistä” päiväkodin pihalla; kahdesta neljään aikuista keskustelemassa keskenään, lasten leikkiessä omia leikkejään. Jotkut hyvillä mielin, toisilla on kinaa, yhtä kiusataan aikuisilta piilossa. Joku pelaa jalkapalloa yksin ja pallon karatessa aikuinen osallistuu peliin palauttamalla pallon lapsen suuntaan kääntämättä katsetta. Onko ulkoilu varhaiskasvatusta? Onko ulkona pedagogista toimintaa? Onneksi tämä on kuitenkin harvinainen näky ja aktiivisia aikuisia näkee mukana leikeissä yhä useammin.

Näin on meillä Loisto-pihalla. Ulkoilun pedagogiikkaa on mietittävä varhaiskasvatuksen arjessa ihan yhtä lailla kuin esimerkiksi ruokailua, päivälepoa, siirtymiä ja pienryhmätilanteita. Ulkoilu ei ole lepo- tai palaveritilanne, niille on aikansa erikseen. Viikonloppusuunnitelmatkin ehdimme vaihtaa kahvikupin äärellä, kun sen aika on, mutta ulkoilu on varhaiskasvatusta omassa ympäristössään. Piha ja lähimaasto ovat osa oppimisympäristöämme, ja sitä me Vekarat hyödynnämme varhaiskasvatusta toteuttaessamme. Toki aktiivinen työote ei tarkoita jatkuvaa maksimisykettä, vaan välillä voi istahtaa työmaan laidalle ja laittaa aivot työskentelemään vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.

Ulkoilun pedagogiikka ja aikuisen rooli ulkoilun aikana ovat olleet keskustelussa työyhteisössämme aktiivisesti. Yhdessä olemme miettineet, miten voisimme entistä paremmin aktivoida lapsia, ohjata leikkejä ja herättää mielenkiintoa monipuolisiin leikkeihin sekä kaverisuhteiden kehittymiseen. Läsnä oleva aikuinen myös mahdollistaa lapselle uuden kokeilemisen ja oppimisen turvallisissa rajoissa. Meillä saa hypätä alas kiipeilytelineestä, kunhan aikuisen kanssa ensin mietitään, että kuinka korkealta ja millaiselle alustalle on turvallista hypätä.

Välillä töistä lähtiessäni on tehnyt mieli pysähtyä tienviereen vain katsomaan pihan touhuja. Usein huomaan hymyileväni vielä kotonakin näkemäni ansiosta – keinut ovat aktiivisessa käytössä, isommat lapset keinuvat tai antavat vauhtia pienemmille, aikuinen on lähistöllä ohjaamassa pyöräilijöitä liikennepoliisin ominaisuudessa ja antaa myös keinujille välillä lisää vauhtia. Pyöräilijät hakevat reittejään ja pysähtyvät välillä juttelemaan toisen kuskin kanssa. Kyytiläinen seisoo pyörän takaosassa potkutellen lisää vauhtia kuljettajan apuna. Pihan keskellä, pelikentällä, juoksee joukko isompia Vekaroita pallon perässä. Pallo on Vekara-kasvattajan hallussa ja lapset yrittävät saada sitä pois. Sattumalta leikkiin pääsee osallistumaan myös kentän lähettyville muihin leikkeihin sijoittuneet kasvattajat. Leveitä hymyjä lasten ja aikuisten kasvoilla ei voi olla huomaamatta.

Vastaanottaessani tutustujia ja esitellessäni päiväkotiamme olen pyrkinyt samalla katsomaan toimintaa myös heidän silmin. Eräänkin aamu-ulkoilun aikana, tavanomaisten pihaleikkien lomassa, pistin merkille laudoitusten suojaplekseihin lasten ja aikuisten yhteistyössä syntyvät juhannuskoivumaalaukset sekä pelikentän laidalle kokoontuneet viherpeukalot, jotka siirsivät istuttamiamme samettiruusuja ja herneitä pihalaatikoihin. Lapset olivat iloisia ja touhukkaita. Ryhmärajoja ei ollut, vaan jokainen halukas pääsi osallistumaan. Myös aikuiset toteuttivat taiteellisia avujaan hymyissä suin. Usein, vähintään kerran viikossa keskiviikon pihatanssien aikaan, pihalla raikaa myös iloinen musiikki lasten leikkiessä ja osan tanssiessa musiikin tahtiin. Usean tutustujan kommenteista on kuulunut, että he ovat kiinnittäneet huomiota pihatoimintaamme ohi kulkiessaan.

Aikuisen rooli ja ammattitaito ovat äärimmäisen tärkeitä työssämme jokaisessa arjen tilanteessa ja ympäristössä. Mikäli teemme työmme läsnäolon suhteen puoliteholla, saamme varmasti tehdä töitä monen ihmisen edestä. Kun taas osallistumme ja nautimme itsekin leikeistä ja tekemisestä, myös oma jaksaminen kohenee huomaamatta. Lasta ei voi kasvattaa etänä, ei edes parin metrin päästä. Ei ulkona eikä sisällä. Aikuisen tehtävä on kannatella lasta leikissä ja olla valmiina ottamaan koppi, kun lapsen taidot leikissä eivät riitä. Ulkoilu on myös kasvatustilanne ja meidän kasvattajien työtä. Oman henkilöstöni osalta olen pistänyt merkille, että mitä aktiivisemmin aikuinen on lapsen leikissä mukana, sitä leveämpi hymy on molempien kasvoilla. Ja mitä aktiivisemmin lapsi ja kasvattaja toimivat yhdessä, sitä vähemmän tulee tilanteita, missä aikuisen täytyy puuttua kyseenalaiseen toimintaan.

Mitä LoistoVekaran pihalla siis näkyy? Loisto-pihalla näkyy vipeltäviä lapsia ja loikkivia kasvattajia. Hymyssä suin viipottavia palloilijoita ja sylissä nurin kurin kiipeileviä lapsia. Paljaita varpaita ja tuulen vireestä lentäviä hattuja. Kenkiä ja hattuja etsiviä etsintäpartioita. Yhteistä tekemistä, hymyjä ja kaverin auttamista. LoistoVekarassa kuljetaan käsi kädessä ja autetaan kaveri ylös tämän kaatuessa. Iltapäivällä saatamme antaa perheelle matkaan kosteat kengät kertoen, että leikimme helteessä vesileikkejä. Vanhempien vastaus on poikkeuksetta ollut hymy: ”Teillä on ainakin ollut hauskaa!” Myös omat kengät ovat kotiin lähtiessä märät.

Leikintäyteistä kesää toivottaen,

Riikka Manninen

Päiväkodin johtaja, LoistoVekara

Mistä on VauhtiVekaran kesä tehty?

Puutarhatöistä... Lasten ahkeroinnista huolimatta kukkaruukkujen kiviviljelmät eivät vain alkaneet osoittaa kasvun merkkejä, joten yhteistuumin korvasimme ne värikkäillä pelargonioilla sekä marketalla. Hoitajia onkin kukkasille riittänyt. Innokkaat ötökkäbongarit puiden katveessa ovat myös olleet tuttu näky.

Leikkimökkileikeistä… Ilon päivä koitti, kun vihdoin tuli tarpeeksi lämmintä leikkimökin kevätsiivoukseen. Puhtaassa mökissä onkin ollut koko ajan tupa täynnä pieniä huushollin pitäjiä! Matto tuulettuu moneen kertaan päivässä ja pöytä on koreasti katettuna. Hiljaa täytyy muistaa olla nukkevauvojen päiväuniaikaan.

Vesimaalauksista… Hellepäivien ehdoton suosikkihomma on kesästä toiseen vesimaalaus! Ei muuta kuin kuppiin vettä, pensseli käteen ja maalaamaan. Myös vesileikkiallasta on kiva käyttää kesällä ulkona. Sadekelitkään eivät vauhdikkaita Vekaroita hidasta, vaan vesileikeistä nautitaan silloinkin ihan täysillä. Ilmankos näiden vesipetojen lempileikki onkin Kuralätäkössä!

Majaleikeistä terassilla… Kesäkeleillä leikkitila laajenee myös terasseille. Siellä voi lueskella ja leikkiä majan varjossa tai tehdä vaikkapa vähän puutöitä.

Grillin tuunauksesta… Grillin virkaa toimittava rosoinen kaivonrengas tasoiteltiin laastin ja kivien avulla nätimmäksi. Tuunaus jatkuu myöhemmin, kun rengas saa vielä lasten maalauksia kylkeensä. 

Taiteen luomisesta… Sadepäivän puuhana on syntynyt yhteistyöllä hieno taulu edellisen kesän tuotoksen kaveriksi. Maalatun taulupohjan päälle liimattiin jämäkyniä. Eräs taiteilijoista nimesi työn Tuulimyllyksi ja siltähän se tosiaan näyttääkin!

Retkistä… leikki- ja liikennepuistoon, lähimetsään, Koivikkoon eläimiä katsomaan… Eskarit ja Viiskarit pääsivät katsomaan myös lehmien laitumelle kirmaamista.

... niistä on Muhoksen VauhtiVekaran kesä tehty!

Ihanaa kesää kaikille toivottaa,

koko VauhtiVekaran väki

Hei! Minä teen, ajattelen ja osaan!

Osallisuus on uudehko termi, mutta tärkeä asia varhaiskasvatuksen arjessa. Lasten osallisuus tuleekin merkittävästi esille uudessa esiopetussuunnitelmassa ja myös muutama vuosi sitten päivitetyissä varhaiskasvatussuunnitelmissa. Osallisuus vaikuttaa ensin näennäisen yksinkertaiselta ja helpolta asialta; annetaan lasten osallistua ja kuunnellaan lasten ajatuksia. Tätähän on tehty iät ja ajat. Itselle tuon termin todellinen sisäistäminen on kuitenkin ollut pitkä prosessi ja vasta kolmen työvuoden jälkeen uskallan sanoa olevani oikealla tiellä lasten osallisuuden mahdollistajana. 

Osallisuus ei ole sitä, että otamme ylös lasten ideoita ja toiveita, ja toteutamme niitä silloin kun meille aikuisille sopii. Osallisuutta ei ole se, että me aikuiset valmistamme lapsille omasta mielestämme upeita ja hienoja tuokiota tai toimintoja, joihin lapset sitten pääsevät onnekkaasti osallistumaan. Osallisuutta ei tosin ole sekään, että lapset tekevät mitä haluavat vailla aikuisen ohjausta tai rajoja. 

Tänä vuonna asetin itselleni tavoitteeksi löytää oikeanlaisia tapoja osallistaa lapsia päiväkodissa. Huomasin niiden lopulta olevan useimmiten hyvin pieniä asioita, joita on helppo toteuttaa arjessa. Täytyy vain muistaa aikuisena asennoitua lasten ajatuksiin arvokkaina tiedonlähteinä, ja pitää lapsia työssään tärkeimpinä työkavereina.

Vettä on sadellut jo monta päivää ja kurahousuralli alkaa väsyttää niin lapsia kuin aikuisiakin. Aikuiset pohtivat yhdessä, että mitä tämän aamun ulkoilun kanssa tehtäisiin. Olisiko sisäleikkipäivä lopulta kaikille helpottava tauko pukemisesta, joka samalla mahdollistaisi pitkän leikkiajan sisällä. Vai lähdetäänkö kuitenkin edes pieneksi hetkeksi ulos, koska onhan mahdollista, että iltapäivälläkin sataa?

Olen saanut tänä vuonna huomata, että kun itsestä tuntuu siltä, ettei osaa kunnolla perustella ratkaisuaan suuntaan taikka toiseen, on hyvä kysyä lapsilta neuvoa! Aina silloin tällöin olemmekin antaneet lasten itse päättää, haluavatko he lähteä ulos vai jäädä sisälle jatkamaan hyvin alkaneita leikkejään. Kun lapsi on saanut itse vaikuttaa tekemiseensä, ei synny turhautumista tai kiukkua.

Metsäretkelle lähtiessä pohdimme mihin useammasta vaihtoehdostamme tänään menisimme. Valitsemmeko lähimmän metsän, vai lähdettäisiinkö metsään, joka on puiston vieressä? Vai lähtisimmekö kenties vielä kauemmas isoon metsään? 

Useimmiten kyselen lapsilta, miltä heistä tänään tuntuu. Mikä metsäpaikka houkuttelisi eniten? Mikäli ehdotuksia tulee monta, järjestetään äänestys. Tällä samalla äänestystavalla voidaan ratkaista monia pieniä arjen valintoja, jotka eivät sinällään mullista mitään päiväjärjestyksessä ja rutiineissa, mutta lisäävät lasten aktiivista osanottoa päätöksiin.

Olin hautonut jo pitkään ajatusta lähteä juhlasuunnitteluun lasten ideoiden kautta. Mutta miten se onnistui käytännössä? 

PikkuVekaran kevätjuhlaa varten keräsimme ensin lapsilta toiveita ja ideoita esityksiin. Kehysideaksi olimme yhdessä esikoululaisten kanssa ideoineet jo talvella päiväkodin televisio show -idean. Tämän kehysajatuksen turvin voisimme rakentaa kevätjuhlaan ihan mitä esityksiä tahansa lapset keksivätkään. 

Lapset kertoivatkin runsain mitoin toivelaulujaan ja lempiohjelmiaan, joita he olivat leikkineet päiväkodissa aiemminkin. Lasten ideoista valitsimme aikuisten kanssa kolme, joiden lisäksi otimme mukaan vielä näytelmänumeron, jonka sisältö päätettiin myöhemmin yhdessä näytelmäryhmän lasten kanssa. Lapset saivat itse valita neljästä ohjelmanumerosta kaksi, joissa halusivat olla mukana. Meidän aikuisten yllätykseksi lapset jakaantuivatkin ohjelmanumeroihin todella tasaisesti. Tämän lisäksi eskaritytöillä lähti viriämään idea tanssiesityksestä, jota he harjoittelivat ulkoilu- ja leikkihetkien aikana keskenään. 

Lopulliset ohjelmanumeromme Kivisillä olivat Taakse jää laulu- ja tanssiesitys, Vierivä muna -näytelmä, eskarityttöjen akrobaattinen tanssiesitys, Haluatko miljonääriksi sekä laulu- ja tanssinäytelmä kappaleesta Sata salamaa.

Kaikkien tanssien koreografiat olivat lasten yhteistyössä tekemiä, lauluvalinnat lapsista lähtöisin ja haluatko miljonääriksi ohjelmanumeron koko käsikirjoitus lasten käsialaa. Koko prosessin ajan suunnittelusta harjoituksiin ja esitykseen lapset olivat motivoituneita ja sitoutuneita. Ketään ei tarvinnut erikseen houkutella, ja yleensä harjoituksiin tultiin innosta puhkuen! Aikuisen tehtävänä oli olla avustamassa roolien sopuisassa ja tasaisessa jaossa, kirjaamassa ideoita ylös, sekä auttamassa kokonaisuuden hallinnassa. Aikuinen oli siis ohjaajan ja apulaisen roolissaan mahdollistamassa lasten ideoiden toteutumisen.

Kevätjuhlaprojekti oli antoisa ja opetti paljon. Lasten osallisuuden määrää voisi edelleenkin lisätä niin tällaisten erityisten projektien kuin arkirutiinienkin yhteydessä. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että löysin jo monenlaisia tapoja toteuttaa lasten osallisuutta. Aion myös edelleen jatkaa osallistavan toimintakulttuurin kehittämistä. 

Kun lapset saavat osallistua ja päättää enemmän omista asioistaan he oppivat, että heidän ajatuksensa ovat hyviä ja tärkeitä. Lapset myös osaavat ja ymmärtävät jo paljon omista asioistaan ja osallistamisen kautta he oppivat, että voivat vaikuttaa elämäänsä myös tulevaisuudessa. Näin lapset oppivat myös neuvottelemaan ja perustelemaan asioita. 

Lasten osallisuudessa aikuisella on tärkeä rooli, sillä lapsi tarvitsee apua ja tukea osallisuuteensa. Pienet lapset eivät pysty edes kertomaan omia halujaan puhekyvyn vielä kehittyessä. Tällöin aikuisen rooli on olla jopa lapsen tunteiden ja ajatusten tulkkina heitä havainnoimalla. Isompien lasten kanssa voidaan lähteä osallistamisen polulle jo paljon perusteellisemmin kysymällä ja kuuntelemalla lasta.

Iloista ja lämmintä kesää toivottaa,

Laura ja koko PikkuVekaran henkilökunta