Kummiurheilija Susanna - ViksuVekaran kasvatti ja pesiskenttien tähti

Vekaroiden oma kummiurheilija on 18-vuotias, pesäpalloa pelaava Susanna Korkala. Susanna on Kempeleestä lähtöisin nuori nainen, joka opiskelee tätä nykyä Rovaniemellä kolmoistutkinnolla liikuntaneuvojaksi sekä ylioppilaaksi. Opinnot kestävät yhteensä neljä vuotta ja Susanna aloittaakin syksyllä jo kolmannen vuotensa. Susanna valikoitui aikanaan Vekaroiden kummipelaajaksi aivan erityisestä syystä, sillä hän ja hänen veljensä olivat nimittäin ViksuVekaran, silloisen Niittyvillan, ihka ensimmäiset hoitolapset!

Tässä blogitekstissä Susanna kertoilee hieman itsestään, harrastuksestaan sekä ajastaan Vekaroilla. Kuvituksena on niin tuoreita pesiskuvia kuin myös vanhoja arkistojen aarteita päiväkotiuran varrelta.

Pesäpalloharrastus sekä liikunnallinen elämäntapa

"Pesäpalloharrastus mulla alkoi pesäpallokoulusta johon menin 5-vuotiaana. Siitä lähtien olen pelannut 13 vuotta tähän päivään saakka. Kasvattajaseurani on Kempeleen Kiri, siellä pelasin ensimmäiset 10 vuotta D-ikäiseksi asti (15 vuotta) jonka jälkeen vaihdoin Oulun Lipon C-tyttöihin pelaamaan, ja edelleen ollaan samalla tiellä! Sarja on vain vaihtunut, tämän ja edellisen kauteni olen pelannut Tyttöjen superpesistä (B-tytöt) ja Naisten Suomisarjaa. Tällä hetkellä siis vain tämä pesäpallo harrastuksena, käyn kuitenkin myös salilla ahkerasti ja tykkään juosta!

Lapsena olin liikunnallinen, harrastin ja kokeilin paljon myös pesäpallon lisäksi: uintia, hiihtoa, laskettelua, yleisurheilua, jalkapalloa… Uintia kerkesin harrastaa noin 10 vuotta ahkerasti pesäpallon rinnalla, kunnes 13 vuoden iässä oli aika päättää kumpaan lajiin haluan panostaa enemmän ja silloin kilpauintiharrastus loppui. Uiminen on totta kai jatkunut vanhempanakin, kuten myös laskettelu."

Vekaroille kummipelaajaksi

"Alunperin äiti taisi saada idean tähän noin vuosi sitten keväällä, jolloin otimme myös yhteyttä Vekaroiden toimitusjohtajaan Tarjaan. Opiskelen liikuntaa ja haluan siitä tulevaisuudessa ammatin itselleni, kyseinen päiväkoti on liikuntapainotteinen, joten oletettavasti minunkin hullu liikuntakiintymys on luultavasti lähtenyt sieltä asti :D Vekara Päiväkodeista minulla on positiivinen omakohtainen kokemus, jonka takia edustan Vekaroita enemmän kuin mielelläni! Minä ja kolme veljeäni olimme myös Tarjan päiväkotiyrityksen ensimmäiset hoitolapset :)"

Päiväkotiura Vekaroilla

"Nuorimmaisen veljeni ollessa vuoden ikäinen, me kaikki neljä sisarusta aloitimme samaan aikaan Niittyvillassa. Itse olin tuolloin 4,5 vuotias (2001). Vekaroilla olin esikoulun loppuun saakka eli vuoteen 2004."

Muistoja Vekara-ajoilta

"Muistan ison osan hoitajistani ja heidän nimensä, sekä totta kai päiväkotiystäviäni joista osan kanssa olen tekemisissä edelleen. Mieleeni ovat jääneet joulukalenterit, omat syntymäpäivät, legoleikit, vesileikkihuone, pehmopalikat joista rakennettiin maja ja etenkin erilaiset retket joita teimme: Ranuan eläinpuisto, Mörrimetsä tien toisella puolella, Kuperkeikkatapahtuma, Tietomaa, Turkansaari… Pidimme joka kuukausi, olisikohan ollut perjantaisin, lelupäivän jolloin sai esitellä muille yhden oman lelun. Ylpeänä esittelin milloin minkäkin sen hetkisen suosikkilelun!

Eräänä talvipäivänä maalasimme vesiväreillä lumeen/jäähän, muistan että se oli jännää ja tykkäsin siitä tosi paljon! Pidin myös askartelusta ja piirtämisestä, taisin joka kuukausi tehdä itse kalenterin johon piirsin siihen kuukauteen liittyviä asioita. Isän- ja äitienpäivän aamupalat tai muut ”erityisjutut” kuten joulujuhlat ovat myös jääneet mieleen. 

Kuuluin englannin kielikerhoon, jossa opiskeltiin leikkimielisesti ja muistan kun kokoonnuimme kerhon kanssa aina tiettyyn huoneeseen. Myös kerhon opettaja jäi mieleeni. Koulussa englanti on aina ollut lemppariaineeni, vielä tänäkin päivänä lukiossa. Sitä opiskelen mielelläni ja kehitän taitojani myös vapaa-ajalla, sillä englanti on aine jossa haluan olla hyvä ja kehittyä. Uskon, että englannin kielikerholla on ollut vaikutusta siihen, että olen onnistunut kielen opiskelussa myöhemmin ja saanut hyviä numeroita.

Tykkäsin myös aina tosi paljon lähteä esimerkiksi luistelemaan tai hiihtämään! Olin myös innokas laulaja ja leikkijä. Suurempia sattumuksia tai kommelluksia emme minä tai äitini osaltani muista, taisivat veljeni harrastaa enemmän niitä!"

Vekaramaisin terveisin,

Susanna Korkala

Muistoja metsäretkeltä

Syksyn koittaessa on välillä mukava muistella kevättä ja menneitä retkiä. Limingan JekkuVekara pääseekin nyt kertomaan heidän keväisestä metsäretkestään!

Kulkunen soi! Lapset tietävät äänen tulevan siivouskellosta. Veikeiden puolella alkaa kuhina ja tohina, kun jokainen kuulee kellon soivan. Nyt siivotaan! On aika lähteä metsäretkelle! Ennen metsäretkeä kokoonnutaan aamupiirille. Yhdessä laulamme aamuvoimistelulaulun, jonka jälkeen Tanja ja Terhi pyytävät osaa lapsista pukemaan, Virve jatkaa lorupussiin kurkistamista loppujen kanssa. Pukeminen sujuu sutjakkaasti, kun enää ei tarvitse laittaa välipukuja. Lapset tietävät, että metsäretkelle laitetaan jalkaan kumisaappaat ja päälle heijastinliivi. Terhi lähtee ensimmäisten kanssa ulos touhuamaan sillä aikaa kun Tanja ja Virve auttavat muita pukemistouhuissa. Pian pihalla juoksentelee 12 keltaiseen liiviin pukeutunutta lasta.

Kun Tanja ja Virvekin saavat ulkovaatteet päälle, otetaan varastosta esiin rattaat. Vain kaksi pienimmäistä menee istumaan kyytiin, loput jaksavat kävellä itse tuttuun metsäpaikkaan. Matkalle otetaan mukaan myös Tiina-Toukka -naru, josta osa saa pitää kiinni. Muutama lapsista haluaa ottaa kiinni aikuisen kädestä. Sitten matka voi alkaa! Matkalla ihmetellään autoja ja teiden puhdistajaa, joka kääntyy puhdistamaan Lithoviuksenlaidan jalkakäytävää. Yön sateiden jälkeen jalkakäytävä on hieman kostea ja pari isoa kastematoa luikertelee tien reunassa. Kun yksi lapsista huomaa madot, koko joukko kumartuu matojen ympärille niitä tutkimaan. Keskellä jalkakäytävää makaa vierekkäin 10 uteliasta Veikeää tutkimassa ja ihmettelemässä ruskeita kastematoja!

Kävellessämme eteenpäin, yksi lapsista toteaa, etteivät lehmät ole vieläkään laitumella! Tätä lausahdusta ei kuulla tällä reissulla ensimmäistä kertaa. Lumen sulamisen jälkeen lapset ovat odottaneet joka retkireissu, että lehmät olisivat vihdoin syömässä ruohoa nurmella!

Kun saavumme metsän laitaan, jokainen irrottaa otteen Tiina-Toukasta ja pienimmätkin pääsevät rattaista kävelemään. Aikuisen perään tehdään jono, joka lähtee kulkemaan tuttua polkua kohti metsäpaikkaa. Välillä yksi lapsista jonossa pysähtyy, odottaa, että välimatkaa seuraaviin kasvaa ja lähtee sitten mahdotonta kyytiä juoksemaan muiden perään. Kyllä on hauskaa! Oja metsäpaikkaan ylitetään tuttua siltaa pitkin. Aikuinen auttaa pienimpiä, ettei pieni jalka liukastu märällä laudalla.

Kun kaikki ovat ylittäneet sillan, kokoonnutaan piiriin. On aika laulaa metsäretkilaulu!

"Metsään tässä kuljetaan,

ystäviä tapaamaan.

Madot, kukat, linnut,

minä nähdä saan.

Leppäkerttu korea,

kulkee pitkin sormea.

Sitten lähtee lentoon,

minä tähän jään.

Kuusen neulaset yksittäin,

männyn neulaset pareittain.

Kolme neulasta katajan,

pistää sinua!"

Laulu raikaa metsässä ja lapset muistavat jo lauluun kuuluvan leikin. Onhan tätä laulettu kevään aikana jo monta kertaa! Laulun jälkeen mennään metsäpaikkaan. Jokainen muistaa metsäpaikan rajat. Maahan kaatuneita puita ei saa ylittää, eikä liian lähelle ojaa saa mennä!

Myrsky on tehnyt tuhoja viikonlopun aikana metsäpaikassa, eikä puihin kiinnitetty pressulaavu ole enää kunnossa. Harmi! Sen alla kun oli niin mukava istuskella ja leikkiä kim-leikkiä porukalla. Tänään lapset haluavat olla taas tuttua hämähäkkileikkiä. Puihin kiinnitetään vanhoista sukkahousuista tehty verkko. Osa lapsista on hämähäkkejä, osa hyttysiä. Ilmestyypä Veikeiden oma hämähäkki maskottikin kiipeilemään verkkoon. Hämähäkit lähtevät ottamaan kiinni hyttysiä, heidän herkkuruokaansa. Hyttyset juoksevat pakoon, mutta jäävät pian kiinni, jolloin hämähäkit vievät heidät kiinni verkkoon. Mutta mitä sitten tapahtuukaan! Yhtäkkiä metsän keiju ilmestyy taikasauvallaan pelastamaan hyttyset ja taas juostaan! Välillä vaihdetaan myös osia ja leikki jatkuu.

Kaikki lapset eivät kuitenkaan halua osallistua hämähäkkileikkiin. Yksi haluaa kiipeillä puussa, kaksi poikaa löytää itselleen kepit pyssyiksi ja lähtevät jahtaamaan dinosauruksia. Jokaiselle löytyy kuitenkin jotain mukavaa tekemistä. Metsässä huomaa, kuinka lapset ovat yksilöitä. Osa haluaa juosta, kiipeillä ja möyriä pitkin mättäitä leikkien mielikuvitusleikkejään. Osa rauhoittuu tutkimaan ötököitä tai keräämään aarteita kahvipusseista tehtyihin pussukoihin. Jotkut haluavat olla lähellä aikuista ja tutkia luontoa yhdessä heidän kanssaan. 

Aamupäivä metsässä kuluu vauhdilla. Kun kello lähenee yhtätoista, aikuiset alkavat muistuttamaan lapsia päiväkotiin lähdöstä. Kuitenkin niin, että jokainen saa tehdä keskeneräisen juttunsa loppuun. Lopuksi vielä jokainen saa halutessaan käydä hiljaisuuslakanan alla kuuntelemassa metsän ääniä. Valkoinen lakana lasketaan maassa istuvien lasten päälle. Hyss… On aivan hiljaista. 

Hetken päästä aikuiset nostavat lakanan pois ja jokainen saa kertoa mitä ääniä kuuli. Osa kuuli linnunlaulua, osa traktorin pärinän. Sitten on aika lähteä, ”Hei hei metsä!” lapset huudahtavat. Pian tullaan taas takaisin ja leikit voivat jatkua siitä, mihin tänään jäivät!

Iloisin terveisin,

JekkuVekaran väki

Esikoulusta opintielle

Elettiin elokuuta vuonna 1997. Muistan, kun istuin keittiönpöydän ääressä upouudessa college-puvussa ja varoin tiputtamasta muroja syliini. Kesken aamupalahetken minua alkoi jännittää suunnattomasti ja taisinpa tiputtaa parit kyyneleet. En kuitenkaan halunnut näyttää tunteenpurkausta äidilleni, joka hääräsi vuoden ikäisen pikkusiskoni kimpussa. Piti olla reipas. 

Oli ehkä osaksi pikkusiskon syytä, että olin myöhässä. Ensimmäisenä esikoulupäivänä. Hyvinpä se koulutaival alkoi! Kaverini ovat jälkikäteen usein naureskelleet, että astuin aamupiiriin leuhkasti, elokuvamaisin elein hiuksiani heilauttaen. Omien muistikuvieni mukaan olin pakokauhun vallassa ja yritin epätoivoisesti hakea katseellani tuttuja kasvoja 14 lapsen seasta. Löytyihän niitä, mutta minulle aamupiirissä osoitettu paikka oli kahden tuiki tuntemattoman pojan välissä. Pitipä poikien vielä siirtyäkin, että omalla nimelläni koristettu lehti löytyi penkistä. Oman nimen näkeminen lopetti jännityksen. Kuuluin porukkaan. 

Tuosta päivästä on nyt kulunut aikaa 18 vuotta ja muutama hassu päivä. Täällä meillä Raahen VilliVekarassa esikoululaisten arki on lähtenyt käyntiin hyvin ja kaikki eskarilaiset tuntuvat olevan (ainakin vielä) innoissaan. Oli esikoulun opetussuunnitelma muuttunut sisältönsä puolesta vuosien saatossa kuinka paljon tahansa, on varmaa, että ensimmäisinä päivinä kaikkia esikoulun aloittavia lapsia jännittää. Eskarilaisten ajatuksissa vilisee monia erilaisia kysymyksiä. Mitä kaikkea tulevana vuonna tehdään? Oppivatko kaikki tunnistamaan kirjaimia? Ehkä jopa lukemaan? Entä saadaanko me vielä leikkiä? Samanlaiset asiat askarruttivat myös minua ja ”luokkatovereitani” liki kaksikymmentä vuotta sitten. 

Esikouluikäiset lapset eivät ole enää pikkuisia, vaan päiväkodin vanhimpia. Eskarilaiset näyttävät pienemmille lapsille esimerkkiä. He ovat roolimalleja, joiden oletetaan osaavan jo käyttäytyä (päiväkotislangin mukaisesti) isojen poikien ja tyttöjen tavoin. Itse olin ennen esikoulua perhepäivähoidossa, joten minulla ei ole kokemusta siitä, kuinka hienoa oli vihdoin saavuttaa ”kastijärjestelmän” huippu, eli päiväkodin vanhimpien lapsien asema. Täällä meillä VilliVekarassa on muutamia eskarilaisia, jotka ovat olleet päiväkodin asiakkaana jo 1-vuotiaasta lähtien. Olen tiedustellut heiltä, että mitä mieltä he ovat asemastaan päiväkodin vanhimpina. Vaikka vastaukset ovat kiteytyneet arjessa näkyviin asioihin, kuten siihen miten eskarilaisten ei tarvitse enää nukkua päiväunia tai kuinka ulkona pitää välttää vaarallisia temppuja kiipeilytelineessä, etteivät pienemmät ottaisi mallia, on kaikkien olemuksesta heijastunut pienimuotoinen ylpeys siitä, miten hienoa on olla päiväkodin vanhin – melkein jo koululainen!

Tulevan syksyn aikana VilliVekaran esikoululaiset aikovat ulkoilla paljon muun muassa Metsämörri-toiminnan hengessä, vierailla teatterissa ja konserteissa, sekä opiskella englantia arjen kielisuihkujen ja pienryhmissä tapahtuvien ”enkkuhetkien” avulla. Kirjaimiin ja numeroihin tutustuminen on olennainen osa esikoulua, ja oli jo vuonna -98. Muistan elävästi, kun kiersimme päiväkotia pienissä ryhmissä ja etsimme eri paikkoihin piilotettuja pahvikirjaimia. Riimit, lorut, sadut ja tarinat ovat lasten kielen kehityksen kannalta tärkeässä osassa ja monet eskarissa opetellut laulut säilyvät muistoissa aikuisikään asti, kuten allekirjoittaneella on käynyt. On ollut myös ilo huomata, että jotkut ”entisvanhan” lastenlaulut ovat lasten keskuudessa yhä suosittuja, vaikka Hevisaurus, Munamies, Robin ja monet muut tarjoavatkin hyviä haastajia perinteisille rallatuksille. 

Yhtenä tärkeänä esikouluvuoden tavoitteena, kouluaineisiin tutustumisen ohella, on kehittää eskarilaisten sosiaalisia taitoja, keskittymiskykyä ja omatoimisuutta. Omatoimisuuden tukeminen ja vahvistaminen onkin tänä vuonna kantava teema koko VilliVekaran päiväkodissa. Omatoimisuuteen sisältyy niin arjen perustoimintojen, kuten pukemisen ja ruokailun, sujumisen lisäksi esimerkiksi esikoululaisten kohdalla omista tavaroista huolehtiminen. Mitä nopeampaa oman repun pakkaamisen ja annettujen kotitehtävien tekemisen taidon omaksuu, sitä helpommalla pääsee sitten tosipaikan tullen – itse koulumaailmassa!

Hyvää alkavaa syksyä kaikille Vekaralaisille, etenkin kaikille esikoululaisille!

Toivottaa Veera ja muu VilliVekaran väki Raahesta