Ulkoilu on varmasti yksi päiväkotipäivän kohokohdista. Lapset leikkivät omia ja yhteisiä leikkejä muiden päiväkotilaisten sekä kasvattajien kanssa. On keinua, kiipeilytelinettä ja pihapelejä. Mutta mikä onkaan kasvattajan rooli päivittäisissä ulkoiluissa? Vekaran blogissa puheenvuoron saa seuraavaksi Vantaan LoistoVekarassa päiväkodin johtajana toimiva Riikka Manninen, joka kertoo tarkemmin Vekaroiden pedagogiikasta ulkoilun suhteen sekä siitä, mitä LoistoVekaran pihalla voikaan oikein nähdä.
Päiväkodit sijoittuvat lähelle perheitä, asuinalueiden keskeisille alueille, ja ovat näin ollen usein ohikulkijoiden tarkkailun kohteena. Itse lenkkeilen paljon koirieni kanssa ja koirien pysähtyessä tarkistamaan ”posteja” pensaan juurelta huomaan jääväni seuraamaan päiväkodin leikkejä ja touhuja, mikäli sellainen lenkkipolun varrella sattuu sijaitsemaan.
Valitettavasti vielä tänäkään päivänä ei ole tuulesta temmattua puhua ”lipputankoringeistä” päiväkodin pihalla; kahdesta neljään aikuista keskustelemassa keskenään, lasten leikkiessä omia leikkejään. Jotkut hyvillä mielin, toisilla on kinaa, yhtä kiusataan aikuisilta piilossa. Joku pelaa jalkapalloa yksin ja pallon karatessa aikuinen osallistuu peliin palauttamalla pallon lapsen suuntaan kääntämättä katsetta. Onko ulkoilu varhaiskasvatusta? Onko ulkona pedagogista toimintaa? Onneksi tämä on kuitenkin harvinainen näky ja aktiivisia aikuisia näkee mukana leikeissä yhä useammin.
Näin on meillä Loisto-pihalla. Ulkoilun pedagogiikkaa on mietittävä varhaiskasvatuksen arjessa ihan yhtä lailla kuin esimerkiksi ruokailua, päivälepoa, siirtymiä ja pienryhmätilanteita. Ulkoilu ei ole lepo- tai palaveritilanne, niille on aikansa erikseen. Viikonloppusuunnitelmatkin ehdimme vaihtaa kahvikupin äärellä, kun sen aika on, mutta ulkoilu on varhaiskasvatusta omassa ympäristössään. Piha ja lähimaasto ovat osa oppimisympäristöämme, ja sitä me Vekarat hyödynnämme varhaiskasvatusta toteuttaessamme. Toki aktiivinen työote ei tarkoita jatkuvaa maksimisykettä, vaan välillä voi istahtaa työmaan laidalle ja laittaa aivot työskentelemään vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.
Ulkoilun pedagogiikka ja aikuisen rooli ulkoilun aikana ovat olleet keskustelussa työyhteisössämme aktiivisesti. Yhdessä olemme miettineet, miten voisimme entistä paremmin aktivoida lapsia, ohjata leikkejä ja herättää mielenkiintoa monipuolisiin leikkeihin sekä kaverisuhteiden kehittymiseen. Läsnä oleva aikuinen myös mahdollistaa lapselle uuden kokeilemisen ja oppimisen turvallisissa rajoissa. Meillä saa hypätä alas kiipeilytelineestä, kunhan aikuisen kanssa ensin mietitään, että kuinka korkealta ja millaiselle alustalle on turvallista hypätä.
Välillä töistä lähtiessäni on tehnyt mieli pysähtyä tienviereen vain katsomaan pihan touhuja. Usein huomaan hymyileväni vielä kotonakin näkemäni ansiosta – keinut ovat aktiivisessa käytössä, isommat lapset keinuvat tai antavat vauhtia pienemmille, aikuinen on lähistöllä ohjaamassa pyöräilijöitä liikennepoliisin ominaisuudessa ja antaa myös keinujille välillä lisää vauhtia. Pyöräilijät hakevat reittejään ja pysähtyvät välillä juttelemaan toisen kuskin kanssa. Kyytiläinen seisoo pyörän takaosassa potkutellen lisää vauhtia kuljettajan apuna. Pihan keskellä, pelikentällä, juoksee joukko isompia Vekaroita pallon perässä. Pallo on Vekara-kasvattajan hallussa ja lapset yrittävät saada sitä pois. Sattumalta leikkiin pääsee osallistumaan myös kentän lähettyville muihin leikkeihin sijoittuneet kasvattajat. Leveitä hymyjä lasten ja aikuisten kasvoilla ei voi olla huomaamatta.
Vastaanottaessani tutustujia ja esitellessäni päiväkotiamme olen pyrkinyt samalla katsomaan toimintaa myös heidän silmin. Eräänkin aamu-ulkoilun aikana, tavanomaisten pihaleikkien lomassa, pistin merkille laudoitusten suojaplekseihin lasten ja aikuisten yhteistyössä syntyvät juhannuskoivumaalaukset sekä pelikentän laidalle kokoontuneet viherpeukalot, jotka siirsivät istuttamiamme samettiruusuja ja herneitä pihalaatikoihin. Lapset olivat iloisia ja touhukkaita. Ryhmärajoja ei ollut, vaan jokainen halukas pääsi osallistumaan. Myös aikuiset toteuttivat taiteellisia avujaan hymyissä suin. Usein, vähintään kerran viikossa keskiviikon pihatanssien aikaan, pihalla raikaa myös iloinen musiikki lasten leikkiessä ja osan tanssiessa musiikin tahtiin. Usean tutustujan kommenteista on kuulunut, että he ovat kiinnittäneet huomiota pihatoimintaamme ohi kulkiessaan.
Aikuisen rooli ja ammattitaito ovat äärimmäisen tärkeitä työssämme jokaisessa arjen tilanteessa ja ympäristössä. Mikäli teemme työmme läsnäolon suhteen puoliteholla, saamme varmasti tehdä töitä monen ihmisen edestä. Kun taas osallistumme ja nautimme itsekin leikeistä ja tekemisestä, myös oma jaksaminen kohenee huomaamatta. Lasta ei voi kasvattaa etänä, ei edes parin metrin päästä. Ei ulkona eikä sisällä. Aikuisen tehtävä on kannatella lasta leikissä ja olla valmiina ottamaan koppi, kun lapsen taidot leikissä eivät riitä. Ulkoilu on myös kasvatustilanne ja meidän kasvattajien työtä. Oman henkilöstöni osalta olen pistänyt merkille, että mitä aktiivisemmin aikuinen on lapsen leikissä mukana, sitä leveämpi hymy on molempien kasvoilla. Ja mitä aktiivisemmin lapsi ja kasvattaja toimivat yhdessä, sitä vähemmän tulee tilanteita, missä aikuisen täytyy puuttua kyseenalaiseen toimintaan.
Mitä LoistoVekaran pihalla siis näkyy? Loisto-pihalla näkyy vipeltäviä lapsia ja loikkivia kasvattajia. Hymyssä suin viipottavia palloilijoita ja sylissä nurin kurin kiipeileviä lapsia. Paljaita varpaita ja tuulen vireestä lentäviä hattuja. Kenkiä ja hattuja etsiviä etsintäpartioita. Yhteistä tekemistä, hymyjä ja kaverin auttamista. LoistoVekarassa kuljetaan käsi kädessä ja autetaan kaveri ylös tämän kaatuessa. Iltapäivällä saatamme antaa perheelle matkaan kosteat kengät kertoen, että leikimme helteessä vesileikkejä. Vanhempien vastaus on poikkeuksetta ollut hymy: ”Teillä on ainakin ollut hauskaa!” Myös omat kengät ovat kotiin lähtiessä märät.
Leikintäyteistä kesää toivottaen,
Riikka Manninen
Päiväkodin johtaja, LoistoVekara
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti